Hyvä porukkahenki näkyy työpaikallakin
”Meillä on monenlaista toimintaa urheilusta erilaisiin illanviettoihin ja kulttuuritapahtumiin. Tavoitteena on, että tarjoamme jokaiselle jotakin kiinnostavaa ja innostavaa”, sanoo Hämeenlinnan henkilöstökerhon puheenjohtaja Sanna-Leena Puntola.
Hämeenlinnan henkilöstökerhon jäsenet saavat käyttöönsä liikuntaseteleitä sekä lippuja Hämeenlinnan ja Riihimäen uimahalleille. Penkkiurheiluunkin kannustetaan: kerholaisille on aina varattuna kaksi paikkaa HPK:n kotipeleihin.
”Meillä on säännölliset sulkapallo- ja hohtokeilausvuorot. Olemme järjestäneet teatterimatkoja, risteilyjä ja yhteisiä illanviettoja. Liikuntatapahtumissa tutustumme uusiin lajeihin. Kaikissa tilaisuuksissa on aina ollut tosi hauskaa”, Sanna-Leena kertoo.
Kerhossa on noin 90 jäsentä kaikilta toimialoilta ja eri henkilöstöryhmistä, aktiivisesti tilaisuuksiin osallistuu vajaa kolmannes. ”Alueemme on melko laaja. Henkilöstökerhossa tutustuu muilla alueilla ja tuotelinjoilla työskenteleviin L&T:läisiin. Olen huomannut Hämeenlinnan toimipisteessä, että yhteishenki ja avoimuus on selvästi lisääntynyt, kun työkavereiden kanssa ollaan tekemisissä myös vapaa-ajalla. Tiimimäinen työskentelykin sujuu entistä helpommin.”
Sanna-Leena työskentelee hallinnollisena työnjohtajana kiinteistönhoidossa. ”Lähdin vetämään henkilöstökerhoa, sillä haluan laittaa asioita tapahtumaan enkä vain odottaa, että joku muu tekee sen. Itselleni liikunta on tärkeää ja auttaa työssä jaksamiseen, siihen kannustan mielelläni muitakin.”
”Kerhon hallituksessa ideoimme toimintaa ja otamme mielellään jäseniltä vastaan toiveita ja uusia ideoita. Tiedotamme tapahtumista sähköpostilla ja ilmoitustauluille jätettävillä tiedotteilla. Toivon, että kaikki innostavat osaltaan lisää jäseniä mukaan. Yhdessä tekeminen yhdistää!”