Puhallamme yhteen hiileen
”Olemme molemmat sitoutuneita omaan työhömme ja työnantajaan. Ajatusmaailmamme on hyvin samanlainen: jos ongelmia tulee eteen, lähdemme siitä, miten ne ratkaistaan”, toteavat yhteyspäällikkö Riikka Kuivisto ja hänen alaisensa sekä työparinsa palveluesimies Hilkka Aalto-Kolehmainen Jyväskylästä.
”Hilkka on oikea käteni. Teemme tiivistä yhteistyötä. Liikumme kohteissa yhdessä ja erikseen sekä keskustelemme päivittäin ainakin puhelimessa. Pohdimme kehitystarpeita ja suunnittelemme aikatauluja. Näin saamme asiat vietyä eteenpäin”, Riikka kertoo.
”Alueellamme on siivouskohteita laidasta laitaan: korjaamoista julkishallintoon ja jopa kotisiivoukseen. Työ on vaihtelevaa, mielenkiintoista ja haastavaa. Nautin tästä kaikesta, tämä on minun juttuni. Asiakkailta ja työkavereilta saatu positiivinen palaute motivoi”, hän jatkaa.
”Meillä ihmiset yleensäkin auttavat ja tukevat toisiaan. Ongelmat ratkaistaan yhdessä. Teemme runsaasti tiimityötä, ja toisaalta siivoojat ovat entistä itsenäisempiä ja vastuullisempia omassa työssään. Tämä kaikki näkyy niin yksikön tuloksessa kuin työhyvinvoinnissakin”, naiset sanovat.
Riikan ja Hilkan mielestä L&T on työnantajana turvallinen. Työ on innostavaa, ja omaan työhön on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa.
”Ala sopii hyvin nuorille kuin ammatinvaihtajillekin. Työtilanne on hyvä, ja L&T:llä on etenemismahdollisuuksia. Monet ovat edenneet siivoojasta palveluohjaajiksi ja -esimiehiksi. Yritys myös tukee työn ohessa opiskelua”, Hilkka kertoo. Hän on itsekin aloittanut L&T:llä siivoojana, ja on nyt palveluesimies sekä toimii koulutustehtävissä ja tekee hallinnollisen työnjohtajan sijaisuuksia.