Siivooja Leena Heikkinen

Siivooja Leena Heikkinen 

Puhtaus ei ole pysyvää

”Työni on itsenäistä, koska saan siivota omaan tahtiini ja vastuu lopputuloksesta on vain minulla itselläni. Itsenäisyys ei kuitenkaan tarkoita yksinäisyyttä, koska tapaan jatkuvasti asiakkaita ja tauoilla myös työkavereita”, siivooja Leena Heikkinen sanoo.

Leena Heikkisen työmaa on asiakkaan toimisto, jossa siivottavana on kahden kerroksen verran työhuoneita, neuvotteluhuoneita ja yleisiä tiloja. Koska aula- ja neuvottelutilat on saatava siisteiksi ennen kuin toimiston väki tulee töihin, aamut ovat Leenan kiireisintä aikaa.

”Työaika on yksi työni parhaista puolista. Kesäisin saatan tulla töihin jo viiden aikoihin aamulla, jotta pääsen nauttimaan ajoissa kauniista kesäpäivästä”, Leena kertoo.

Siivoojan työn luonne riippuu paljon kohteesta, jossa työ tehdään.

”Pidän toimistosiivouksessa siitä, että saan tehdä töitä ihmisten keskellä ja työ on siistiä ja selkeää. Sopimuksessa määritellään tarkkaan siivouksen taso: Omassa kohteessani työhuoneet siivotaan perusteellisesti kerran viikossa, kaikki tilat tarkistetaan päivittäin ja lisäksi työhön kuuluu kahvin keittäminen ja kukkien kastelu”, Leena kertoo työtehtävistään.

Leena on työskennellyt L&T:llä vajaat viisi vuotta. Sinä aikana hänelle on tullut tutuksi talon joustavuus, sillä kun kotiosoite on vaihtunut, siivouskohde on löytynyt aina läheltä uutta kotia.

Viime vuosina ympäristöasiat ovat korostuneet siivoustyössä entisestään: Työmenetelmät ovat kehittyneet, kierrättäminen on yleistynyt toimistoissa, puhdistusaineiden käyttö on vähentynyt ja Leenakin on käynyt L&T:n oman ympäristöpassikoulutuksen.

”Koulutuksen käytyäni osaan neuvoa toimiston henkilökuntaa kierrätysasioissa ja tiedän tarkalleen, minkä verran mitäkin pesuainetta kuuluu annostella”, Leena toteaa.