Vastuu ja vapaus kohtaavat auton ratissa
Christa Hautamäki on viihtynyt auton ratissa työkseen jo kymmenisen vuotta. Hän tyhjentää vaihtolava-autolla rakennustyömaiden jätelavoja ja kauppojen ja teollisuuden jätepuristimia. Yleensä kuljettajilla on vakioreitit, mutta Christa tuuraa muita kuskeja ja tyhjentää yllättäen täyttyneitä lavoja.
Kun työpäivä aamukuudelta alkaa, useimmiten vain ensimmäinen kohde on selvillä. Vaikka koko päivälle olisikin valmis suunnitelma, se saattaa muuttua, jos ajotoimistolta tulee soitto asiakkaan yllättäen täyttyneestä roska-lavasta. Kohteet ja kelit vaikuttavat siihen, millainen työpäivästä tulee. Ammattiautoilijan haasteena on se, että liikenteeseen pitää lähteä kelillä kuin kelillä.
”Työssäni en ole vastuussa vain jätelavojen tyhjentämisestä vaan ison auton ratissa minulla on suuri vastuu muusta liikenteestä”, Christa pohtii.
Christan työssä riittää liikkumisen vapautta, sillä hän voi usein päättää ajojärjestyksen ja taukojen ajankohdan itse. Myös vastuu työn onnistumisesta on vain itsellä, koska työ tehdään yksin.
”Siksi on osattava tarttua toimeen. Sopivasti sosiaalinenkin saisi olla, koska kuljettaja on usein asiakkaalle ainoa henkilökohtainen kontakti L&T:hen”, Christa sanoo.
Christa on opiskellut työn ohessa ympäristöalan ammattitutkinnon, joka opetti hänelle niin kiinteistön jätehuoltosuunnitelman tekoa kuin ajoa liukkaalla kelillä. Christa kiittelee, että L&T:llä ammattitaitoa pidetään yllä opettelemalla uutta ja kertaamalla vanhaa säännöllisesti. Kiitosta saa myös kattava terveydenhuolto.
”Koska työ on fyysisesti vaativaa, arvostan sitä, että meillä on kiinnitetty erityistä huomiota työkyvyn ylläpitämiseen. Tulin taloon yrityskaupan myötä ja alkuun mietin, onko iso yritys yhtä joustava ja inhimillinen kuin pieni, mutta lopulta vain harvat asiat muuttuivat ja nekin parempaan päin”, Christa toteaa.