Runsas lumentulo erityisesti Etelä-Suomessa hidastaa jäteastioiden tyhjentämistä lähipäivinä. Astiat tyhjennetään mahdollisimman ripeästi, mutta paikoitellen normaaliaikatauluissa ei tulla pysymään. Työn sujuvuuden kannalta on tärkeää, että reitti jätepisteelle on aurattu ja hiekoitettu.
”Teemme parhaamme, jotta pysymme aikataulussa, mutta toivomme kaikilta ymmärrystä ja malttia mahdollisten viiveiden syntyessä”, sanoo yksikönpäällikkö Pasi Jortimo L&T:ltä.
Kiinteistöjen omistajat voivat vaikuttaa merkittävästi siihen, kuinka tehokkaasti jätteenkuljetukset hoituvat. Jäteastian sijoittamista on hyvä miettiä sekä käyttäjän että tyhjentäjän näkökulmasta ja reitti astialle on oltava turvallinen - myös talvikeleillä.
”Jäteauton kuljettajat voivat noutaa jopa satoja astioita yhden työvuoron aikana. Astioiden kaivaminen lumihangesta tai tempominen irti kinoksesta hidastaa työtä huomattavasti, kuluttaa voimia ja lisää työtapaturmariskiä”, Jortimo muistuttaa.
Työn sujuvuuden ja turvallisuuden kannalta on tärkeää, että
• reitti jäteastialle on puhdistettu lumesta, valaistu ja liukkaalla kelillä hiekoitettu
• jäteastia on sijoitettu joko katokseen tai aitaukseen ovien taakse, jotta se ei lumisateella hautaudu lumeen
• salvat ja lukot on huollettu säännöllisesti, jotta ovet ja portit aukeavat sujuvasti
• kynnysten yli astian vientiä helpottavat luiskat ovat hyvässä kunnossa
• oven edustalta on luotu lumet, jotta astia voidaan sujuvasti vierittää kohti keräysautoa.
Haasteelliset sääolosuhteet vaikuttavat jätehuollon lisäksi myös L&T:n muuhun palvelutuotantoon.
Lisätietoja:
Pasi Jortimo, yksikönpäällikkö, L&T, puh. 0500 468990.