L&T tarjoaa töitä sadoille kesätyöntekijöille

L&T tarjoaa töitä sadoille kesätyöntekijöille 

 
22.4.2009 klo 9.30

Lassila & Tikanoja palkkaa taantumasta huolimatta satoja kesätyöntekijöitä. Kesätyöpaikkoja on tarjolla saman verran kuin aiempina kesinä, mutta hakijoiden määrä on kasvanut huomattavasti.

– Kesätyöpaikkojen määrä on monella alalla vähentynyt, ja opiskelijoiden ja vastavalmistuneiden on aiempaa vaikeampaa saada oman alan töitä. Alle 18-vuotiaita hakijoita on tänä keväänä poikkeuksellisen paljon. Kenties perheiden tiukentunut rahatilanne kannustaa myös nuoria hakemaan omaa taskurahaa kesätöistä, L&T:n rekrytoinnista arvioidaan syitä hakijamäärien kasvuun.

L&T:n tarjoamat kesätyöt ovat pääasiassa siivoustehtäviä, mutta jonkin verran avoimia paikkoja on myös kiinteistönhoidossa ja teollisuuden puhtaanapidon puhdistustehtävissä. Pääosa työntekijöistä palkataan keväällä, mutta avoimia paikkoja täytetään vielä kesän mittaankin.

Hakemusten perusteella nuoret näyttävät tiedostavan, että kilpailu kesätyöpaikoista on tänä kesänä kovaa. Hakemukset on tehty huolella ja hakijat perustelevat niissä hyvin soveltuvuuttaan tehtäviin. Vaikka hakijat ovat entistä nuorempia, monilla on jo kokemusta työelämästä. Työkokemuksesta on etua, mutta tärkeintä on motivaatio ja kiinnostus alaa ja tehtävää kohtaan.

– Kesätyönhakijoiden lisäksi liikkeellä on tänä keväänä muutenkin paljon työnhakijoita. Esimerkiksi muista tehtävistä irtisanotut ja lomautetut haluavat ottaa selvää tarjoamistamme työmahdollisuuksista ja pohtivat uusia uria. Siivouksen ja kiinteistönhoidon tehtävät houkuttelevatkin nyt aiempaa useammin työnhakijoita muilta aloilta. Samaan aikaan alalla jo olevien halukkuus vaihtaa työpaikkaa on jonkin verran vähentynyt, sanoo henkilöstöjohtaja Inkeri Puputti L&T:ltä.

Lisätiedot:
henkilöstöjohtaja Inkeri Puputti p. 050 385 7495