19.1.2009; 10:00
Kiinteistöjen hoidosta vastaavat huoltomiehet ovat avainasemassa rakennusten energiatehokkuuden varmistamisessa. Lassila & Tikanojan (L&T) hoitoon tulevissa kiinteistökohteissa tehtyjen energiatehokkuusarviointien mukaan useiden kiinteistöjen energiankulutusta voidaan alentaa tuntuvasti kiinteistönhoidon avulla.
”Rakennusten energiatehokkuudessa ei ole kyse vain siitä, miten rakennus on rakennettu. Myös juuri valmistunut rakennus voi tuhlata energiaa, jos sen ylläpito on hoidettu puutteellisesti. Merkittävä määrä energiaa voidaan säästää sillä, että kiinteistöjen päivittäisessä hoidossa otetaan nykyistä paremmin huomioon energiatehokkuus. Autoilussakaan energiatehokkuus ei ole kiinni pelkästään auton vuosimallista, vaan taloudellisella ajotavalla on suuri merkitys. Rakennusten kohdalla huoltomiehillä on suuri rooli siinä, että kiinteistöjä käytetään taloudellisesti”, sanoo liiketoimintajohtaja Timo Kankaanranta Lassila & Tikanojalta (L&T).
Yksistään L&T:n kiinteistönhoidon asiakkaille aiheutuu heidän käytössään olevissa kiinteistöissä sähkön, lämmön ja veden kulutuksesta yli puolen miljardin euron vuotuinen lasku. L&T:n tavoitteena on, että sen hoidossa olevien kiinteistöjen energiankulutus vähenee vuosittain.
Kiinteistöjen energiankulutusta alennetaan muun muassa siten, että huoltomiehillä on jatkossa entistä suurempi rooli energiansäästökohteiden havaitsemisessa osana jokapäiväisiä työtehtäviä. L&T kouluttaa parhaillaan huoltomiehiään energiansäästämisen taitajiksi. Kokeilukohteissa tehdyt havainnot vahvistavat, että esimerkiksi kiinteistönvalaistuksen tarkoituksenmukaisuudella, teknisten laitteiden käytön optimoinnilla, lämpötilojen säätämisellä sekä käyttäjien opastuksella voidaan alentaa energiankulutusta merkittävästi.
Rakennukset ovat Suomessa suuria energiankäyttäjiä. Pelkästään rakennusten lämmittäminen kuluttaa lähes neljänneksen kaikesta Suomessa käytettävästä energiasta.
Lisätiedot:
liiketoimintajohtaja Timo Kankaanranta, L&T, p. 050 385 5667