L&T suunnittelee Tallinnan katukalusteet

L&T suunnittelee Tallinnan katukalusteet 

 

26.10.2006, kello 09:00

Tallinnan kaupunginsuunnitteluvirasto on valinnut L&T:n Ympäristötuotteet vastaamaan Tallinnan katukalusteiden suunnitteluprojektin toteutuksesta. Suunnittelun taustalla on halu yhtenäistää kaupunkikuva. Tavoitteena on helpottaa liikkumista kaupungissa sekä lisätä siisteyttä ja turvallisuutta. Projektin taustalla on myös Tallinnan pyrkimys tulla nimitetyksi EU:n kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2011.

Toimeksiantona on toteuttaa Tallinnan kaupunginsuunnitteluviraston idealuonnokset, joiden perusteella L&T tekee projektin ensimmäisessä vaiheessa eri tuoteryhmistä teknisen suunnitelman ja valmistaa kahdeksasta tuotteesta prototyypit. Työ valmistuu tammikuun alussa.

Projektiin kuuluvat kaikki kaupunkikuvassa näkyvät kalusteet: mm. penkit, roska-astiat, tiedotustaulut, ulkomainosrakenteet, joukkoliikenteen pysäkkikatokset, katukioskit, yleisökäymälät, valaisimet sekä suuntaviittojen, viherkasvilaatikoiden ja katu- ja osoitekylttien moduulijärjestelmät.

Eri tuoteryhmiä yhdistää muodon samankaltaisuus. Muotoilun lähtökohtana on 1920–30-lukujen virolaiskotien huonekalu-design. Tavoitteena on luoda tuttuuden ja turvallisuuden tunne ja saada sekä tallinnalaiset että kaupungissa vierailevat tuntemaan olevansa kuin kotona kaupungilla liikkuessaan.

– Tallinnan kaupunginsuunnitteluvirasto valitsi L&T:n projektin toteuttajaksi, koska L&T on luotettava yhteistyökumppanina: emme ole vain katukalustetoimittaja monien joukossa. Peilaamme tuotesuunnittelua aina myös käyttäjien ja ylläpidon näkökulmasta. Tähän L&T:ltä löytyy vahvaa osaamista. Myös joustavuudella on merkitystä, sillä pystymme räätälöimään tuotteemme vastaamaan asiakkaittemme toiveita pienimpiä yksityiskohtia myöten, L&T:n Ympäristötuotteiden toimialajohtaja Seppo Hartikainen toteaa.

– Näin laajat ja kunnianhimoiset hankkeet ovat harvinaisuuksia. Otamme haasteen mielellämme vastaan.


Lisätiedot:
toimialajohtaja Seppo Hartikainen, L&T, puh. 0500 301 007
vientipäällikkö Juha Tolvanen, L&T, puh. 0500 504 165