L&T Recoil rakentaa öljyn regenerointilaitoksen Haminaan

L&T Recoil rakentaa öljyn regenerointilaitoksen Haminaan 

 

22.09.2006, kello 09:00

Lassila & Tikanoja ja GT Trading Oy:n avainhenkilöt ovat perustaneet 50/50 omistukseen perustuvan yhteisyrityksen L&T Recoil Oy:n, joka rakentaa Haminaan öljyn regenerointilaitoksen. Investoinnin kokonaisarvo on yli 20 miljoonaa euroa. Laitos valmistuu alkuvuodesta 2008 ja sen kapasiteetti on 60 000 tonnia vuodessa. Valmistuessaan laitos työllistää noin 20 henkilöä.

Yhteisyrityksen toimitusjohtajaksi on kutsuttu Kai Löfgren GT:stä sekä tuotantojohtajaksi Janne Eskola L&T:stä.

Regenerointilaitos valmistaa voiteluaineteollisuudelle raaka-ainetta eli perusöljyä erilaisista jäteöljyistä. Lisäksi prosessista syntyy sivuaineina mm. kevyttä polttoöljyä ja bitumia. Laitoksen raaka-aine kerätään Itämeren alueen maista. Suomessa laitoksen käyttämää raaka-ainetta syntyy vuosittain noin 30 000 tonnia.

– Laitos merkitsee isoa parannusta jäteöljyjen hyötykäyttöön Suomessa. Suomen valtio on saanut EU:lta moitteita jäteöljyjen mitättömästä regenerointiasteesta. Uuden laitoksen myötä Suomella on edellytykset päästä kerralla EU:n tarkkailuluokalta edelläkävijöiden joukkoon, toimialajohtaja Jorma Mikkonen L&T:stä toteaa.

EU:n jätestrategia määrittelee jätteen hyödyntämishierarkian. Jäteöljyn regenerointi merkitsee korkeimman asteen hyödyntämistä eli jätteen uudelleen käyttöä.

– L&T on jo vuosia panostanut ongelmajätteiden hyötykäyttöön. Nykyään vain alle 10 prosenttia asiakkailtamme keräämistä ongelmajätteistä päätyy ongelmajätelaitoksiin hävitettäviksi. Öljyn regenerointihanke on L&T:n näkökulmasta luonnollinen askel jätemateriaalien jalostusketjussa eteenpäin, Jorma Mikkonen korostaa.

GT Tradingin toimitusjohtaja Ilkka Kokon mukaan yhteisyrityksessä yhdistyvät L&T:n ympäristönhuolto-osaaminen ja logistiikka sekä GT Tradingin pitkäaikainen kokemus kansainvälisestä öljykaupasta ja öljytuotteiden jalostamisesta.

– Yhteisyrityksen osaaminen kattaa koko ketjun jäteöljyn keräyksestä ja jalostuksesta aina lopputuotteiden myyntiin kansainvälisillä öljymarkkinoilla, hän summaa.


Lisätiedot:
Toimialajohtaja Jorma Mikkonen, Lassila & Tikanoja Oyj, puh. 010 636 2819 tai 0500 453 454
Toimitusjohtaja Ilkka Kokko, GT Trading Oy, puh. 050 562 6760