Palo rengasterminaalissa sammutettu

Palo rengasterminaalissa sammutettu  

 

05.01.2004, kello 12:00

Perjantaina alkuillasta syttynyt palo Lassila & Tikanojan Vantaan Keimolassa sijaitsevan käytettyjen renkaiden kierrätysvarastossa on sammutettu. Keski-Uudenmaan pelastuslaitos on luovuttanut alueen L&T:n haltuun. Alueella jatketaan jälkivartiointia.

Palopesäkkeet tukahdutettiin maa-aineksella, jota ajettiin paikalle n. 400 kuormaa. Palopesäkkeiden päälle ajettu maa-aines on jäistä ja muodostaa sulaessaan vesihöyryä, jota myös lumisade voi aiheuttaa. Palopesäkkeiden jäähtymisen arvioidaan kestävän useita vuorokausia.

Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen mittausten mukaan alueella eikä lähiympäristössä havaittu missään vaiheessa vaarallisia haitta-ainepitoisuuksia. Palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja. Aineelliset vahingot koostuvat lähinnä tuhoutuneesta kierrätysmateriaalista sekä palon sammutus- ja jälkisiivoustöistä. Vahinkojen arvioidaan olevan joitakin kymmeniä tuhansia euroja.

Palon syttymissyyksi epäillään ilkivaltatekoa. Poliisi tutkii edelleen asiaa.

Palaneet renkaat ja sammutuksessa käytetty maa-aines kuljetetaan jäähtymisen jälkeen ympäristöviranomaisten osoittamaan paikkaan. Viranomaisten alustavan näkemyksen mukaan kyse on lievästi pilaantuneesta maa-aineksesta.

Lisätietoja:

projektipäällikkö
Ahti Huhtaniska
puh. 050 328 9940


© Lassila & Tikanoja, päivitetty: 5.1.2004