04.01.2004, kello 13:40
Lassila & Tikanojan Vantaan Keimolassa sijaitsevan käytettyjen renkaiden kierrätysvaraston palo on saatu hallintaan.
Perjantaina alkuillasta syttynyt palo on onnistuttu rajaamaan kokonaisuudessaan varaston alueelle. Nopean reagoinnin ansiosta myös merkittävä osa materiaalista saatiin rajattua palon ulkopuolelle. Alueella on kuitenkin edelleen pienehköjä ja yksittäisiä palopesäkkeitä, joista muodostuu savuja. Palo ei pelastuslaitoksen mukaan aiheuta myrkkykaasujen vaaraa.
Pelastuslaitos ja L&T työskentelevät parhaillaan yhteistyössä palopesäkkeiden tukahduttamiseksi. Tukahduttamiseen käytetään paikalle ajettavaa maa-ainesta.
Palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja. Aineelliset vahingot koostuvat lähinnä tuhoutuneesta kierrätysmateriaalista ja jälkisiivoustöistä ja niiden arvioidaan olevan joitakin kymmeniä tuhansia euroja.
Palon syttymissyyksi epäillään ilkivaltatekoa. Poliisi tutkii asiaa.
L&T varastoi ja käsittelee Keimolan alueella pääkaupunkiseudulta kerättyjä, käytöstä poistettuja renkaita. Käsittelyssä syntyvää uusioraaka-ainetta toimitetaan käytettäväksi erilaisiin maanrakennuskohteisiin. Palon syttymishetkellä renkaiden prosessointi ei ollut käynnissä.
Lisätietoja:
projektipäällikkö
Ahti Huhtaniska
puh. 050 328 9940
© Lassila & Tikanoja, päivitetty: 3.1.2004