Säkkivälineestä Lassila & Tikanoja
05.03.2002, kello 20:26
Lassila & Tikanoja Oyj, alkujaan perustettu vuonna 1905, on ensimmäinen ympäristönhuoltoalan pörssiyhtiö Suomessa. Sulautumisen jälkeen pörssin päälistalla oleva nimi on sama kuin millä yhtiö päivittäin toimii, mikä helpottaa yhtiön arvioimista sijoituskohteena.
Pörssiyhtiönä toimiminen luo entistä paremmat edellytykset kehittyä ja kehittää yhtiön toimintaa. Lassila & Tikanoja aikoo panostaa voimakkaasti kaikkiin toimialoihinsa. Uudella L&T -tuotemerkillä on kaikki edellytykset kasvaa myös kansainvälisesti tunnetuksi ympäristönhuoltoalan tuotemerkiksi.
Ympäristönhuolto ja kiinteistöjen ja laitosten ylläpito on ala, joka kasvaa pitkälle tulevaisuuteen. Kasvua tukevat kiristyvän ympäristölainsäädännön vaatimukset, ulkoistamiskehityksen jatkuminen ja lisääntynyt kiinnostus ympäristöasioihin.
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Jari Sarjo, Lassila & Tikanoja Oyj, puh. 010 636 115