Älypalvelua ja e-osaamista kiinteistö- ja rakennusalalle
23.04.2002, kello 20:21
Tampereella julkistettiin huhtikuussa yli 40 yrityksen ja yhteisön yhteinen eProM-hanke, jossa kehitetään avoimessa osaamisverkostossa toimien älykkäitä työ- ja palvelutiloja, asuntoja sekä niihin liittyviä palveluita. Lähtökohtana ovat asiakkaiden jatkuvasti monipuolistuviin tarpeisiin perustuvat vaatimukset jo käytössä olevissa ja rakennettavissa toimi- ja asuintaloissa. Mukana on tilojen käyttäjiä, omistajia, tilojen käytön, rakentamisen ja ylläpidon palvelutuottajia, ohjelmisto- ja tuotevalmistajia sekä tutkimus- ja koulutuslaitoksia. Tavoitteena on asiakkaille eri tavoin lisäarvoa tuottava tietoverkottunut kiinteistöliiketoiminta.
eProM-verkostossa edistetään osaamisen, tuotteiden ja palveluiden leviämistä - esimerkiksi kännykän hyödyntämistä avaimena ja kiinteistöautomaation ohjaajana - ja toisaalta kehitetään tutkimuslaitosten kanssa uutta älytaloteknologiaa. Asukkaille luodaan nykyistä paremmin toimivat asuntomarkkinat. Lisäksi ala jatkaa jo nyt merkittäviä kehityspanoksiaan ympäristö- ja elinkaariystävällisten toimintatapojen lisäämiseksi. Älykkäällä kiinteistöjen käytöllä säästetään merkittävästi energiaa, vaikutetaan ympäristöpäästöihin ja luonnonvarojen käyttöön. Myös työ- ja asuinympäristön ja sisäilmaston terveellisyys ja viihtyisyys paranevat.
"L&T:n Kiinteistöpalvelut on eProm-hankkeen yksi perustajista. Hanke palvelee hyvin tavoitteitamme kehittää kiinteistöjen ylläpitoon ja huoltoon liittyviä sähköisiä palveluita, jotka kasvavat lähivuosina voimakkaasti", kehityspäällikkö Kim Jokilahti sanoo.
eProM on Kiinteistöklusterin e-osaamis- ja kehitysverkosto. Hankkeen tavoitteina ovat: nopeuttaa siirtymistä digitaaliseen verkostotalouteen, edistää tele-, anturi- ja automaatiotekniikan hyödyntämistä, tukea verkostoon osallistuvien yritysten ja yhteisöjen tutkimus- ja kehityshankkeita ja tukea alan koulutuksen kehittämistä ja järjestämistä. eProM-verkoston on koonnut RAKLI , joka on johtavia kiinteistönomistaja- ja rakennuttajatahoja edustava Suomen toimitila- ja rakennuttajaliitto. eProM päättyy vuoden 2004 lopussa.
Lisätietoja:
kehityspäällikkö Kim Jokilahti, puh. 010 636 111