Puiden kunnosta huolehtiminen lisää pihan turvallisuutta

Puiden kunnosta huolehtiminen lisää pihan turvallisuutta 

 

16.6.2010

Kesän tulo innostaa monet pihatöihin, mutta pihapuiden huolto jää yleensä kukkaistutusten ja nurmikon hoidon varjoon. Pihapuiden kunnosta huolehtiminen on kuitenkin tärkeää, jotta pihalla voi oleskella turvallisin mielin.

Kiinteistön tontilla olevien puiden kunnosta ja turvallisuudesta huolehtiminen on kiinteistön omistajan vastuulla, oli kyse asunto-osakeyhtiöstä, liikekiinteistöstä tai puistosta. Hoitotoimenpiteet on hyvä jättää  koulutettujen ammattilaisten vastuulle, sillä esimerkiksi puun kaataminen ilman asianmukaisia varusteita ja koulutusta saattaa olla hengenvaarallista.

Kartoita pihapuuston kunto Puiden kuntokartoitus on hyvää valmistautumista syksyn myrskyihin, joskin voimakkaat tuulet kiusaavat ilmastonmuutoksen takia yhä useammin myös muina vuodenaikoina. Jo yksittäinen oksa voi aiheuttaa pudotessaan harmia, mutta etenkin kookkaat puut saattavat kaatuessaan saada aikaan paljon vahinkoa.

Puiden kuntokartoitus auttaa tunnistamaan ajoissa kaatumisvaarassa olevat puut tai putoamassa olevat oksat esimerkiksi taloyhtiöiden pihoilla ja parantaa siten piha-alueen turvallisuutta.

- Tuulen tuiverruksessa kaatuvat todennäköisimmin huonokuntoiset puut. Puun kuntoa ei kuitenkaan välttämättä näe päällepäin, vaan lahokin puu voi näyttää hyvinvoivalta vielä pitkään, kertoo Lassila & Tikanojan arboristipalvelun työnjohtaja Saija Asikainen.

Selvä merkki kuivumisesta on kuiva latva, mikä on tyypillinen oire etenkin koivulla. Käävät ja lahot saattavat joidenkin puiden kohdalla merkitä puun välitöntä kaatamista, kun taas toiset lajit voivat elää sienen kanssa vielä kymmeniä vuosia.

- Päätös siitä, kannattaako puu kaataa vai voiko sen säilyttää, perustuu moneen asiaan. Etenkin puulaji ja puun odotettavissa oleva ikä ovat tärkeitä tietoja päätöstä tehtäessä. Pitkäikäiset puut kestävät vaurioita paremmin kuin lyhytikäiset puut, kuten koivu, kuusi ja haavat. Puille voidaan saada lisävuosia esimerkiksi hoitoleikkauksilla tai muilla hoitotoimenpiteillä. Riskialttiin mutta maisemassa arvokkaan puun kuntoa seurataan säännöllisillä kartoituksilla esimerkiksi muutaman vuoden välein, kertoo Asikainen, jonka työnkuvaan kuuluvat niin puiden kuntokartoitukset, kaadot, hoitoleikkaukset kuin istutukset.

Ammattilaisella on kartoituksessa apunaan silmämääräisten havaintojen lisäksi teknisiä laitteita. Puuaineen vastuksen määrittämiseen perustuvassa laitteessa puuhun tunkeutuu neula, joka mittaa puun vastuksen. Jos vastus pettää, kaikki ei ole kunnossa. Uusinta tekniikkaa edustaa laite, joka ottaa puusta ultraäänikuvan. Ääniaalto kulkee puussa puuaineksen tiheyden mukaan, ja kuva kertoo kartoitusta tekevälle arboristille eli puunhoitajalle eri väreillä, millaisessa kunnossa puuaines on mitatussa kohdassa.

Kesällä puu toipuu hoitoleikkauksista parhaitenPuiden hoitoleikkaukset ovat ajankohtaisia, koska puun elintoiminnot ovat nyt päällä ja puut aloittavat leikkaushaavojen paikkauksen heti. Jos leikkuut päättää tehdä itse, Saija Asikainen suosittelee etenemään harkiten, jottei tule poistaneeksi kerralla liikaa.

- Yli viisi senttiä paksuja eläviä oksia ei saisi poistaa lainkaan. Jos täytyy päästä eroon sitä paksummista oksista, kannattaa harkita, riittäisikö pelkästään oksan lyhentäminen. Jos se ei riitä, pitää leikkuut ajoittaa useammalle vuodelle ja leikata oksia rungosta vähän kerrallaan. Ongelmia voi ehkäistä valmentamalla puuta kasvupaikalleen rakenneleikkauksin jo taimesta asti, Asikainen neuvoo.

Kunnioita puita nikkaroidessasiHarva tulee ajatelleeksi, että puut ovat yleensä ihmistä pitkäikäisempiä ja tarvitsevat iän myötä yhä enemmän tilaa. Se on hyvä painaa mieleen, kun on uusien puiden istuttamisen aika.

Puiden elinolosuhteita ei myöskään saa unohtaa olemassa olevien puiden ympäristöä muokattaessa, sillä kaikenlainen rakentaminen vaurioittaa sekä nuorta että vanhaa puustoa. Juureton puu voi näyttää hyväkuntoiselta vielä muutaman vuoden ajan, mutta saattaa kaatua sitten aivan yllättäen.

- Jos vanhan puun viereen tulee uusi rakennus, pitää kaivuutöissä varoa puiden juuristoa. Sopiva turvaväli on ainakin pari metriä uloimmista oksan kärjistä. Jos juuria kuitenkin joudutaan katkomaan, katkaisukohta ei saisi olla halkaisijaltaan yli viisisenttinen eikä juuristoa saisi päästää kuivumaan töiden aikana, jotteivät puun elintoiminnot kärsisi. Myös runsas liikenne ja suuren painolastin kasaaminen juuriston päälle voivat vaurioittaa juuria, Asikainen muistuttaa.

Lisätiedot:
työnjohtaja Saija Asikainen, L&T, puh. 050 385 1121