Pakkaskausi alkaa näkyä putkirikkojen lisääntymisessä

Pakkaskausi alkaa näkyä putkirikkojen lisääntymisessä 

 

16.12.2009

Nopeasti kiristynyt pakkanen kasvattaa putkirikkojen määrää Suomessa. Ilmoituksia rikkoutuneista vesiputkista on tullut tietoon jo eri puolilla maata. Varsinaista ruuhkaa putkirikkojen aiheuttamien vahinkojen korjaamiseen odotetaan siinä vaiheessa, kun pakkanen lauhtuu nopeasti.

- Tämänhetkisten säätietojen mukaan lauhtuminen voi tapahtua joulun aikoihin, jolloin monet ovat jättäneet kotejaan tyhjilleen ja matkustaneet joulunviettoon mökeille tai sukulaisten luokse. Olisikin tärkeää, että kiinteistöjä pidettäisiin nyt silmällä vahinkojen ehkäisemiseksi, sanoo liiketoimintajohtaja Pekka Koskinen Lassila & Tikanojan vahinkosaneerauspalvelusta.

Ennen matkalle lähtöä kiinteistön omistajien tulisi pakkauskaudella tehdä taloon yleiskatselmus. Katselmuksessa tulee varmistaa, että lämmitys on kaikkialla päällä ja lämpötila pysyy riittävänä. Ulkona olevat vesipisteet tulee tyhjentää ja mahdollisuuksien mukaan sulkea.

- Jos talossa on jäätymisiin liittyvä ongelmakohta eikä sitä ole ehditty korjata, vanhan kansan konsti jättää hana tiputtamaan tippa kerrallaan saattaa ehkäistä ongelmaputken jäätymisen. Ongelmaputki tulisi kuitenkin eristää pakkaskauden jälkeen ensi tilassa, Koskinen toteaa.

Erilaiset vesivuodot ovat ympäri vuoden kiinteistöjen suurin uhka. Huolimattomuudesta, teknisistä vioista tai jäätymisistä aiheutuvat vesivahingot aiheuttavat suuria taloudellisia vahinkoja. L&T hoiti yksistään pääkaupunkiseudulla viime vuonna yli 1500 vesivahinkoa.