23.10.2009
Moni nuori jatkaa syksyllä työskentelyä kesätyöpaikassaan. L&T on palkannut viime kesän kesätyöntekijöistään syksyn aikana neljäkymmentä jatkamaan joko osa- tai kokoaikaisissa työtehtävissä. Kesätyöntekijöiden merkitys yrityksille uuden henkilöstön etsimisessä on kasvussa.
L&T:llä kesän jälkeen työskentelyään jatkaneet ovat enimmäkseen opiskelijoita, mutta joukossa on myös välivuotta viettäviä nuoria. Pääosa töistä on siivousta, kiinteistönhoitoa ja jäteautonkuljetusta.
- Pystymme tarjoamaan niin osa-aikaisia sijaisuuksia kuin säännöllistä kokopäivätyötäkin. Joustavat työmahdollisuudet takaavat sen, että innostuneelle ja ahkeralle kesätyöntekijälle järjestyy töitä myös syksyllä. Yleensä kesätyöntekijöitä palaa töihin vielä loppusyksylläkin, kun nuoret ovat saaneet opintonsa käyntiin ja näkevät, kuinka paljon aikaa ja energiaa riittää työntekoon, kehityspäällikkö Jaana Ylipaavalniemi L&T:ltä sanoo.
Kesätyöntekijöiden sitouttaminen on tulevaisuudessa entistä tärkeämpää, kun osaavista tekijöistä kilpaillaan kovemmin. Perehdytysillat ovat yksi tapa lisätä työntekijöiden sitoutumista L&T:hen alusta asti.
- Illoissa kesätyöntekijät harjoittelevat käytännön tilanteita ammattilaisten ohjauksessa esimerkiksi siivousrasteilla. Harjoittelu tuo varmuutta ja karistaa pahimmat jännitykset ensimmäisestä työaamusta. Samalla muut kesätyöntekijät tulevat tutuiksi, kertoo rekrytoija Anna Parikka L&T:ltä.
Kesätyöt antavat nuorelle mahdollisuuden tutustua alaan ja näyttää asenteensa ja osaamisensa. Hyvin tehty työ muistetaan.
- Työelämän alkutaipaleella oleville työkokemus arvokas näyttö sekä merkki aktiivisuudesta ja siitä, että työelämän pelisäännöt ovat tulleet tutuiksi. Työnantajan kannalta on vielä parempi, jos talon tavat ovat entuudestaan tutut työntekijälle, Jaana Ylipaavalniemi pohtii.
L&T:llä työskenteli viime kesänä kesätöissä useita satoja nuoria. Tällä hetkellä yhtiöllä on noin 1200 alle 26-vuotiasta työntekijää, joista kolmasosa on kokopäivätyössä.
Lisätietoja: kehityspäällikkö Jaana Ylipaavalniemi, L&T, puh. 050 385 5782