5.9.2008
Kuluttajien kiinnostus ympäristöasioita kohtaan on kasvanut viime aikoina vauhdilla. Ympäristönäkökohdat kannattaa huomioida näin syksyllä myös uusien harrastusten valinnassa. Ympäristötietoisen kuluttajan valinta tämän syksyn uudeksi harrastukseksi on kierrättäminen, jonka suosio kasvaa vauhdilla.
Kierrättämisen aloittaminen on helppoa, sillä jokaisen käden ulottuvilla on runsaasti harrastukseen tarvittavaa materiaalia. Lajitteluun ja jätteiden hyödyntämiseen voi tavallisesti yhdistää myös liikunnan: lajitellut jätteet viedään aluekeräyspisteeseen kävellen tai pyöräillen.
- Kierrättäminen on hyvä harrastus, koska se on konkreettista ympäristötyötä. Harrastuksen takia ei synny kustannuksia tai päästöjä, koska sen aloittamiseksi ei tarvitse siirtyä kotia kauemmaksi, sanoo ympäristönhuollon asiantuntija Johanna Krabbe L&T:ltä.
Tässä L&T:n Johanna Krabben vinkit kierrätysharrastuksen aloittamiseen:Syntyvien jätteiden kartoittaminen
Kartoita omat ostotottumuksesi ja roska-astiasi sisältö. Ostopäätöstesi yhteydessä teet samalla päätöksen myös siitä, millaista jätettä kulutuksesi aiheuttaa. Lajittelu kannattaa aloittaa isoimmista jätemateriaalieristä tai vaihtoehtoisesti helpoimmista materiaaleista. Harjoittelu kartuttaa tässäkin lajissa taitoja, jolloin siirtyminen haasteellisempiin jätelaatuihin käy mutkattomasti.
Lajittelumahdollisuuksien kartoittaminen
Tarkista kiinteistön jätepisteen lajittelumahdollisuudet: löytyykö sieltä oma astia biojätteelle, kartonki-, paperi-, metalli-, energia-, lasi- ja kaatopaikkamateriaaleille? Kaikissa kiinteistöissä esimerkiksi energiajakeelle ja kartongille ei vielä ole omia keräysastioita, koska jätehuoltomääräykset eivät toistaiseksi vaadi hyötyjätteiden keräämistä erikseen. Niiden keräämisestä voidaan kuitenkin sopia kiinteistökohtaisesti.
Siisti ja valoisa jätetila sekä hyvät lajitteluohjeet ovat keskeisiä asioita lajitteluun innostamisessa ja kiinteistön turvallisuudessa. Keräysastioiden tulee olla kunnossa ja helposti tavoitettavissa, jotta roskien viemien on miellyttävää.
Tuumasta toimeen
Runsaasti ruokajätettä tuottavan kannattaa miettiä omien osto- ja ruokatottumusten tehostamista. Välttämällä turhan ruuan ostamista ja ruoan pilaantumista säästää ympäristöä ja kukkaroa. Käytä valmis ylimääräinen ruoka mahdollisuuksien mukaan toisen aterian raaka-aineena. Tee esimerkiksi ylijääneistä keitetystä perunoista tai pastasta salaattia. Mikäli ruoka on pilaantunutta, lajittele se kompostoriin tai biojäteastiaan. Myös pihapuiden syyslehdet haravoidaan kompostoriin tai biojäteastiaan. Kaatopaikalla biohajoava jäte tuottaa metaania.
Energistä piristystä kierrätysharrastukseen tuo energiajakeen eli polttokelpoisen jätteen lajittelu oranssiin energiajaeastiaan. Energiajakeesta valmistetaan kierrätyspolttoainetta sähkön- ja lämmöntuotantoon. Energiajakeen joukkoon voi lajitella materiaalikierrätykseen kelpaamattoman polttokelpoisen materiaalin, kuten lievästi likaantuneet pahvit, kartongit ja paperit sekä erilaiset muovipakkaukset. Energiajakeen joukkoon ei kuulu biojäte, hygieniatuotteet tai PVC-muovi.
Sanomalehdet, aikakauslehdet ja mainospostit lajitellaan keräyspaperin joukkoon. Keräyspaperit voi viedä keräysvälineeseen paperikassilla, mutta ruskea paperikassi ei kuulu kuituvärinsä vuoksi keräyspaperin joukkoon. Sanomalehdestä voi myös taitella keittiön biojäteastiaan biojätepussin.
Metallin lajittelu ja kierrätys uusioraaka-aineeksi on helppoa ja ympäristön kannalta hyödyllistä. Tuikkukynttilöiden metallikuoret, hautakynttilöiden hatut ja ulkotulien foliot kelpaavat pienmetallikeräykseen. Mikäli lähistöltä ei löydy keräyspistettä pienmetallille, vanhempainrinki, asukasyhdistys tai ”pienmetalliseura” voi perustaa taloyhtiöön tai asuinalueelle yhteisen keräyspisteen pienmetallille ja myös muille hyötyjätteille.
Taloyhtiön jätepisteeseen hankittu hyötyjätteen keräyspiste on helpoin ratkaisu asukkaille.
Yhteinen lajitteluharrastus pitää jätepisteen hyvässä kunnossa ja lisää lajittelumukavuutta sekä tehostaa hyötykäyttöä. Asukkaille jokapäiväinen roskisreissu on samalla pieni ympäristöteko, kun margariinirasiat, kissanruokapurkit ja maitotölkit saa toimitettua hyötykäyttöön. Lajittelun hyvä toteutus tuo ympäristöhyödyn lisäksi myös kustannussäästöjä taloyhtiölle.