23.6.2010
Lomakausi houkuttelee suomalaiset mökeille. Noin puolen miljoonan vapaa-ajan asunnon käyttö jättää väistämättä jälkiä ympäristöön, mutta niitä voi pienentää arkisilla valinnoilla.
Kestävän kesälomailun voi aloittaa jo kotona sammuttamalla kodin turhat sähkölaitteet ennen mökille lähtöä. Viimeistään nyt kannattaa tarkistaa myös huoneiden lämpötila ja laskea sitä asteella tai parilla. Turha ajo mökille vähenee, kun sopii jo kesäkaudella paikallisen mökkitalonmiehen kanssa mökin talvikunnossapidosta ja jättää itse pikaiset tarkastuskäynnit pitkine ajomatkoineen väliin.
Minimoi jätteet ja maksimoi kierrätysKoska lajittelu mökillä vaatii omatoimisuutta, kannattaa kiinnittää huomiota jätteen määrän vähentämiseen ja kerrata kierrätysohjeet. Jätteiden vähentämiseen voi vaikuttaa valitsemalla jo ostovaiheessa mahdollisimman vähän pakattuja tuotteita. Varmimmin se onnistuu, kun suosii lähellä tuotettuja elintarvikkeita ja ostaa ne mahdollisuuksien mukaan suoraan tilalta tai kesätorilta.
Vaikkei tiukka suunnittelu kuulu kesälomaan, on ruokalistaa silti hyvä suunnitella, jottei tule ostettua ylimääräistä ruokaa.
- Ruuantähteille paras paikka on kompostori, koska kompostointi vähentää merkittävästi kaatopaikalle päätyvän jätteen määrää ja siten metaanipäästöjä. Kompostorit ovat yleistyneet vauhdilla mökeillä ja sen voi hankkia vaikkapa yhteiseksi mökkinaapurien kanssa, kertoo ympäristönhuollon asiantuntija Mirva Väisänen L&T:ltä.
Luonnon lisäksi myös käyttäjä hyötyy kompostorista konkreettisesti. Kompostiin sopivat keittiön biojätteiden lisäksi puutarhan risut ja oksat sekä huussin käymäläjätteet, ja kompostoimalla syntyvän mullan voi käyttää pihatöissä. Käymäläjätteistä syntynyt multa ei kuitenkaan sovi vihannesmaalle.
Kun jäteastia täyttyy hitaammin eikä siellä ole nopeasti pilaantuvaa biojätettä, voi tyhjennysväliä pidentää ja säästää jätemaksuissa. Kompostointi helpottaa myös niitä mökkeilijöitä, jotka joutuvat kuljettamaan jätteet mökiltä erilliseen keräyspisteeseen.
Lomalla helppo elämä houkuttelee ja takkaan tai saunan pesään katoaa paljon jätettä. Jos kiusaus kertakäyttöastioiden käyttöön on liian suuri, kelpaavat puhtaat kartonkiset kertakäyttöastiat takan tai saunan sytykkeeksi siinä missä kuiva paperi ja pahvikin.
- Sen sijaan esimerkiksi maalia ja ruuantähteitä sisältäviä materiaaleja ei koskaan saa polttaa, koska ne palavat epäpuhtaasti. Tulisijaan ei myöskään saa laittaa muovia, joka voi kotiolojen alhaisissa lämpötiloissa palaessaan aiheuttaa haitallisia päästöjä, sulaa arinaan tai haurastuttaa savupiippua, Mirva Väisänen muistuttaa.
Jos mökillä innostuu nikkaroimaan, voi yli jääneet tarvikkeet ja käytöstä poistetut ovet ja ikkunankarmit ottaa talteen ja laittaa kiertoon. Joku toinen nikkari saattaa keksiä niille vielä vuosiksi käyttöä.
Jätehuoltokäytännöt vaihtelevat kunnittainMahdollisuudet jätteiden hyödyntämiseen vaihtelevat kunnittain. Siksi kesämökin keräysjärjestelmä, jätenimikkeet ja lajitteluohjeet voivat poiketa vakituisen asunnon jätehuollosta. Tietoa oman kunnan käytännöistä saa paikalliselta jätehuoltoyhtiöltä.
Monilla mökkipaikkakunnilla on jo erilliset keräyspisteet muun muassa lasille, metallille, kartongille ja paperille. Samoin energiajakeen keräyspisteet ovat lisääntyneet. Sekajäteastiaan laitetaan vain hyödyntämiskelvoton kaatopaikalle menevä jäte.
- Jos mökille pääsee jäteautolla ja siellä oleskellaan paljon, on järkevää tilata keräysastioiden tyhjennyspalvelut joko yksin tai yhdessä naapureiden kanssa. Yhteiset hyötyjätteiden keräysastiat ovat käyttäjille helppo ratkaisu ja ne sopivat etenkin alueille, joissa vapaa-ajanasutusta on paljon, Mirva Väisänen sanoo.
Yksi tapa hoitaa jätehuolto on liittyä venesataman, mökkiyhteisön tai tiekunnan ylläpitämään keräyspisteeseen.
- Kannattaa myös ehdottaa parannuksia oman kesäkaupan, venesataman tai asuinalueen keräyspisteeseen.
Jätevedet käsittelyynJätteistä huolehtimisen lisäksi mökkiläisillä on vastuu talousvesiensä puhdistamisesta, jos kiinteistö ei kuulu viemäriverkostoon. Jätevesijärjestelmän kunnostamiseksi nykyasetusten mukaiseksi on vielä muutama vuosi aikaa, mutta järjestelmän ajanmukaistamista on hyvä miettiä jo nyt.
Järjestelmän mitoitus riippuu käytettävän veden laadusta ja määrästä.
- Selvitä kunnan omat määräykset, vertaile toteutusvaihtoehtoja ja keskustele mahdollisuudesta rakentaa järjestelmä yhdessä naapurin kanssa ennen kuin ryhdyt tuumasta toimeen, Mirva Väisänen neuvoo.
Jätevesiä keräävät kaivot, säiliöt tai sakkapesät pitää tyhjentää säännöllisesti. Lisäksi viemärit on hyvä tarkastaa, puhdistaa ja huoltaa aika ajoin, jottei pääse syntymään tukoksia.
Jätevesien käsittely yksinkertaistuu, jos mökillä on vesivessan sijaan kompostikäymälä, koska puhdistettavana ovat tällöin vain pesuvedet. Kompostikäymälästä on muutakin hyötyä, koska käymäläjätteiden kompostoinnista syntyy ravinteikasta multaa ja joissakin käymälöissä voi kompostoida jopa pienen määrän keittiön biojätteitä. Oikein hoidettuna kompostikäymälä on hajuton ja se tulee usein vesivessaa edullisemmaksi.
Lisätiedot: ympäristönhuollon asiantuntija Mirva Väisänen, L&T, puh. 050 385 8953
Kesälomalaisen lajitteluvinkitLajittelu- ja hyötykäyttömahdollisuudet vaihtelevat paikkakunnittain.
KartonkitölkitMaito-, mehu- ja jogurttitölkit huuhdotaan, valutetaan ja litistetään ennen keräyskartongin joukkoon laittamista.
JäätelöpaketitKartonkiset jäätelöpaketit voi lajitella huuhdottuina ja valutettuina keräyskartongin tai energiajakeen joukkoon. Muoviset jäätelöpakkaukset voi käyttää mökillä säilytysrasioina tai lajitella energiajakeen joukkoon. Mustikat ja mansikat voi kerätä suoraan puhdistettuihin muovisiin jäätelörasioihin.
KertakäyttöastiatKartonkiset kertakäyttölautaset ja -mukit voi lajitella keräyskartongin tai energiajakeen joukkoon. Muoviset kertakäyttöastiat ja -aterimet lajitellaan energiajakeen joukkoon.
KahvipakkausKahvipakkaukset kuuluvat sekajätteeseen. Suosituimmat kahvilaadut pakataan hyödyntämiskelvottomaan muovialumiinilaminaattipakkaukseen.
GrillihiiletGrillihiilet, tupakantumpit ja tuhka laitetaan sekajätteen joukkoon, mutta vasta jäähtyneinä ja kytemättöminä. Pakkaa ne mieluiten tiiviiseen pussiin.
MakkarapaketitMuoviset makkara- ja grillilihapaketit lajitellaan tyhjinä energiajakeen joukkoon. Muovit on syytä jättää polttamatta oman mökin tulisijassa, sillä palaessaan epäpuhtaasti niistä erittyy haitallisia yhdisteitä. Jätteen polttaminen tarpeeksi korkeassa lämpötilassa tapahtuu vain valvotuissa olosuhteissa voimalaitoksissa. Kierrätyspolttoaineen laatukin on tarkoin määritelty.
Silli- ja silakkapurkitLasiset sillipurkit lajitellaan lasinkeräykseen. Metallikannet ja -purkit sekä alumiinifoliot ovat pienmetallia tai keräysmetallia. Huuhdo tyhjät purkit ennen keräykseen laittamista.
Säilykepurkit ja alumiinivuoat Säilykepurkit ja alumiinifoliot sekä puhtaiksi huuhdellut alumiinivuoat ovat pienmetallia tai keräysmetallia. Avaa, tyhjennä, huuhtaise ja litistä ja laita purkit sisäkkäin keräykseen.
JuomatölkitAlumiinitölkit voi palauttaa kaupan palautusautomaattiin. Metallia voidaan kierrättää lähes loputtomiin. Metallitölkeistä valmistetaan uusien tölkkien raaka-ainetta.
PullotVirvoitusjuoma-, olut- ja viinipullot kannattaa palauttaa kauppaan. Uudelleen käytettävät lasipullot täytetään uudelleen ja muut toimitetaan teollisuuden raaka-aineeksi. Lasiset mehupullot viedään keräyslasin joukkoon.
KruunukorkitVirvoitusjuoma-, olut- ja siideripullojen kruunukorkit lajitellaan pienmetallinkeräykseen.
HanapakkauksetPahvista valmistetut viinien hanapakkaukset soveltuvat kierrätykseen pienen käsittelyn jälkeen. Hanapakkauksen pahvikuori lajitellaan keräyspahvin, keräyskartongin tai energiajakeen joukkoon, kun sisällä oleva pakkaus on poistettu ja kantokahva irrotettu. Muovialumiinisisäpakkaus ei sovellu hyötykäyttöön, mutta tyhjä muovinen sisäpakkaus voidaan lajitella energiajakeen joukkoon.
”Mäyräkoirapakkaukset”Pakkauskartongista valmistetut kuljetuspakkaukset, kuten oluiden ”mäyräkoirapakkaukset”, lajitellaan keräyskartongin tai energiajakeen joukkoon.
KiuasPuulla lämmitettävä kiuas ilman kiviä ja tuhkaa kuuluu metallinkeräykseen. Sähkökäyttöinen kiuas on ongelmajätteeksi luokiteltavaa sähkö- ja elektroniikkaromua, ja se on toimitettava sähkö- ja elektroniikkaromun keräykseen.
PuutarhakalusteetKyllästetyt puutarhakalusteet ovat ongelmajätettä, joten ne pitää toimittaa kyllästetyn puun erilliskeräykseen.
Muovisia puutarhakalusteita on valmistettu Suomessa mm. polypropeenista. Polypropeeni on energiajakeeseen soveltuva polttokelpoinen muovi. Valmistusmuovi ratkaisee puutarhakalusteen hyödynnettävyyden. Puutarhakalusteet eivät kuulu suuren kokonsa johdosta kiinteistön jäteastioihin tai aluekeräyspisteisiin.
Puhallettavat rantalelutRikki menneet uimarenkaat, rantapallot ja uimapatjat laitetaan sekajätteeseen, koska ne on useimmiten valmistettu PVC-muovista.
Kirjat ja lehdet Jos lomalukemisia ei lahjoiteta eteenpäin tai jätetä mökille muiden mökkiläisten iloksi, ne tulee viedä paperinkeräykseen. Ennen kierrätystä kirjojen kovat ja muovitetut kannet pitää poistaa ja viedä sekajätteen joukkoon.
ParistotParistot voi viedä kauppareissulla paristoja myyvän kaupan keräyslaatikkoon tai toimittaa ongelmajätekeräykseen. Paristot kuuluvat tuottajavastuun piiriin, joten kuluttaja voi palauttaa ne ilmaiseksi kierrätykseen.
Kyllästetty puu Käytöstä poistettu kyllästetty puu on aina ongelmajätettä. Toimita se erilliskeräilyyn tai ongelmajätteen vastaanottopaikkaan. Älä koskaan polta puuta, jonka tiedät tai jonka epäilet olevan painekyllästettyä. Ennakoi jätehuoltovaihe ja merkitse muistiin, missä kohteissa kyllästettyä puuta on käytetty.
KäymäläValitse loma-asunnon käymäläratkaisuksi komposti- tai kuivakäymälä – vältyt monelta hankaluudelta jätteiden käsittelyssä ja jätteestä syntyy helposti kompostimultaa. Sijoita käymälä riittävän kauas sekä rannasta että kaivosta.