15.4.2009
Hyväkuntoiset jäteastiat lisäävät turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Tämän vuoksi kiinteistöjen jätepisteet olisi hyvä tarkistaa ainakin kerran vuodessa. Keväisten pihatöiden yhteydessä myös jätepisteen tarkistus ja mahdollinen kunnostus sujuu luontevasti.
- Jätepisteen toimivuuden sekä jäteastioiden kunnon ja lisätarpeen tarkastaminen on hyvä ottaa tavaksi ainakin kerran vuodessa. Keväisten pihatöiden yhteydessä kannattaa myös muistaa, ettei jäteastioita pidä kuormittaa liiallisilla määrillä lakaisuhiekkaa, jotta astioiden tyhjennykset luonnistuvat sovitusta. Katuhiekan ja -soran kevätsiivouksen aikana kiinteistöjen jäteastiat ovat vaarassa täyttyä liikaa, sanoo L&T:n ympäristönhuollon asiantuntija Johanna Krabbe.
Paikallisissa jätehuoltomääräyksissä on määräykset muun muassa keräysvälineistä ja lajittelusta. Kiinteistön vastuulla on järjestää jätteen keräys siistissä ja turvallisessa jätetilassa, jossa on määräysten mukaiset, riittävän kokoiset jäteastiat.
Jäteastioiden korjauksesta huolehtii niiden omistaja. Mikäli keräysvälineet ovat osa jätehuollon palvelusopimusta, palvelutoimittajalta voi tilata huonokuntoisten jäteastioiden tilalle uudet ja likaisille jäteastioille kevätpesun. Uudet ja puhtaat jäteastiat ja siisti jätekatos lisäävät käyttömukavuutta, siisteyttä ja lajitteluintoa sekä pitävät haittaeläimet loitolla.
Jäteastioiden ja lajitteluvaihtoehtojen lisätarve on hyvä tarkistaa. Jätepiste ei saa olla varasto. Jos keräysastiat täyttyvät jatkuvasti liikaa, kannattaa niiden määrää tai tyhjennyskertoja lisätä. Jätekatoksessa ja piha-alueilla lojuvat irtonaiset tavarat muodostavat turvallisuusriskin muun muassa paloriskin kasvattajina. Kun jäteastioita on riittävä määrä, irtojätettä ei kerry.
Asukkaat ovat avainasemassa jätteiden lajittelun oikeassa ja turvallisessa toteutuksessa. Myös riittävät suojaetäisyydet on huomioitava, sillä ne auttavat estämään tulipalon leviämisen. Esimerkiksi yksittäisen 240 litran ja 600 litran jäteastian turvaetäisyys on neljä metriä. Jäteastiarivistö ja jätekatos on turvallisinta sijoittaa vähintään kahdeksan metrin etäisyydelle rakennuksen seinästä tai lukittuun tilaan siten, että siinä mahdollisesti syttyvä tulipalo ei vaaranna varsinaisen rakennuksen paloturvallisuutta. Vakuutusyhtiöillä saattaa olla omat määräyksensä kiinteistökohtaisten jäteastioiden turvaetäisyyteen, jotka täytyy huomioida.
- Asuinkiinteistöjen muoviset jäteastiat on tehty normaalia kotitalousjätettä varten ja oikein käytettynä astiat kestävät käytössä yli kymmenen vuotta. Hiekoitushiekka on painavampaa kuin tavanomainen kodin sekajäte. Jos kiinteistössä kerätään runsaasti hiekkaa kerrallaan jäteastiaan, astian paino nousee helposti yli useimmissa kunnissa sallitun 60 kilon rajan, Johanna Krabbe muistuttaa.
Painoraja perustuu astioiden kestävyyteen ja kuljettajien työturvallisuuteen. Jäteauton kuljettaja siirtää jäteastiaa käsivoimin. Yhden työvuoron aikana kuljettaja saattaa tyhjentää satoja jäteastioita.
- Hiekkaa kannattaakin laittaa jäteastiaan pienissä erissä. Puhtaan hiekan voi varastoida ja käyttää uudestaan seuraavana talvena, Krabbe vinkkaa.
Kiinteistöjen siivoustalkoisiin kannattaa tilata esimerkiksi naapurien kanssa suurelle määrälle puutarhajätettä tai hiekkaa ylimääräinen vaihtolava. Edullisimmin pääsee, kun samalle talkoolavalle kerätään vain yhtä jätemateriaalia, joka on mahdollista hyötykäyttää. Hiekan ja muun kiinteistön talkoojätteen vienti yleisille viheralueille on kielletty.