Strategian ydinkohdat:
• kannattavuus
• markkina-aseman vahvistaminen
• aktiivinen asiakkuuksien hoito
L&T:n tavoitteena on, että sen osake on pitkällä aikavälillä hyvä ja kilpailukykyinen sijoitus. Tavoitteeseen päästään huolehtimalla hyvästä kannattavuudesta.
L&T pyrkii olemaan johtava toimija ympäristönhuollossa sekä kiinteistöjen ja laitosten ylläpidossa valituilla markkinoilla Itämeren maissa ja Venäjällä. Yhtiö pitäytyy nykyisillä toimialoillaan ja laajentaa toimintaansa hallitusti. Kasvua tavoitellaan pääasiassa orgaanisesti, minkä lisäksi tehdään yritysostoja. Tavoitteena on kasvaa markkinoiden kasvua nopeammin.
L&T pidetään kilpailukykyisenä parantamalla tehokkuutta ja erilaistumalla. Tehokkuutta parannetaan tarkastelemalla liiketoimintaa prosesseina ja uudistamalla toimintatapoja sekä pienentämällä kiinteiden kustannusten suhteellista osuutta. Prosessien arvioinnissa käytetään mittareina aikaa ja suoritteen kustannusta. Erilaistuminen asiakkaan silmissä toteutetaan nykyisiä palveluita kehittämällä sekä pitkäjänteisellä asiakassuhteiden hoitamisella.
Menestyksellisyyden mittarina pidetään ensi sijassa kannattavuutta. Tärkein kannattavuuden mittari on EVA-tulos (Economic Value Added eli taloudellinen lisäarvo), jota pyritään parantamaan vuosittain.