Jätevesiviemärit on tarkoitettu vain jätevesien kuljettamiseen. Oikeasta käytöstä huolimatta kaikki viemärit tarvitsevat säännöllistä huoltoa. Viemärin tukkeutuessa tukos voidaan avata korkeapaineveden avulla tai mekaanisesti rassaamalla. Paras lopputulos saavutetaan avaamalla tukos ja puhdistamalla vesipaineella koko viemärilinja. Tukoksen uusiutuessa nopeasti tai epäiltäessä vikaa viemärissä putki kannattaa kuvata sisältäpäin robottikameralla. L&T selvittää viemärin toiminnallinen kunnon ja mahdolliset rakenteelliset vikakohdat. Viemärin tiiviys voidaan selvittää lisäksi savukokeen avulla.
Sadevesiviemärit ja -kaivot piha-alueella
Piha-alueen sadevesikaivojen ja -viemäreiden tehtävänä on kerätä ja johtaa pois alueen sade- ja hulevedet. Vesien mukana kaivoihin kertyy kuitenkin kiintoainesta. Sadevesikaivoihin ja -viemäreihin ei saa laittaa mitään muuta nestettä tai kiintoainesta.
Ritiläkaivojen sakkapesät on tyhjennettävä vähintään kerran vuodessa. Tyhjennys tehdään L&T:n loka-autolla. Tyhjennyksen laiminlyönti aiheuttaa kiintoaineksen pääsyn viemäriin ja sen tukkeutumisen. Viemäritukokset avataan korkeapaineveden avulla. Myös sadevesiviemäreitä voidaan kuvata ja savukokeetkin on mahdollisia.
Kun viemärien huoltotyöt mietityttää lisätietoja saat L&T:ltä.