Suomen jätelainsäädäntö kattaa kaikki jätteet, ei kuitenkaan eräitä erityisjätteitä, esimerkiksi ydinjätteitä. Jätelainsäädäntömme seuraa EU:n jätelainsäädännön kehitystä, mutta joiltakin osin säädöksemme ovat EU:n vastaavia säännöksiä tiukemmat.
Jätelaki edellyttää jätteiden hyödyntämistä
Suomen jätelain mukaan:
• tärkeintä on jätteiden synnyn ehkäisy ja uudelleenkäyttö
• syntyneitä jätteitä on hyödynnettävä ensisijaisesti raaka-aineena
• toissijaisesti jätteitä on hyödynnettävä energiana
• viimeisenä vaihtoehtona on turvallinen loppusijoitus kaatopaikalle.
Jätteen tuottajalla on velvollisuus olla selvillä tuottamansa jätteen laadusta, määrästä, syntyperästä sekä myös jätteen terveys- ja ympäristövaikutuksista. Jätelain tavoitteena on edistää luonnonvarojen järkevää käyttöä sekä ehkäistä jätteiden aiheuttamia terveys- ja ympäristöhaittoja.
Tällä tavoin edistetään luonnonvarojen kestävää käyttöä ja torjutaan ympäristöongelmia.
Jätteellä tarkoitetaan ainetta tai esinettä, jonka sen haltija on poistanut tai aikoo poistaa käytöstä taikka on velvolllinen poistamaan käytöstä.
Vaarallisella jätteellä (ent. ongelmajäte) tarkoitetaan jätettä, joka kemiallisen tai muun ominaisuutensa takia voi aiheuttaa erityistä vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle.
