Tuhopolttoriski pienenee oleellisesti, jos ulkopuoliset eivät pääse käsiksi jätteisiin. Keinoja on monia, kuten esimerkiksi jätetilojen tai piha-alueen aitaaminen ja lukitseminen, riittävä valaistus sekä jätepisteiden sijoittaminen oikein.
Jäteastiat, -keräysvälineet ja -katokset tulee turvallisuussyistä sijoittaa vähintään kahdeksan metrin etäisyydelle rakennuksen seinästä siten, ettei tulipalo pääse leviämään niistä rakennukseen. Jos se ei ole mahdollista, pitää rakennuksen ulkoseinä rakentaa palonkestävästä materiaalista. Vakuutusyhtiöiden suojeluohjeet määrittelevät tarkemmin jäteastioiden suojaetäisyydet. Monet paloturvallisuutta parantavista toimenpiteistä lisäävät samalla myös kiinteistön yleistä turvallisuutta.
Jätteiden oikea lajittelu edistää paloturvallisuutta
Tuhopolttojen estämisen kannalta keskeistä on kiinnittää huomiota myös jätepisteen päivittäiseen käyttöön välttämällä irtojätettä, huolehtimalla jäteastioiden sulkemisesta ja jätepisteen lukitsemisesta. J
ätteiden oikea lajittelu edistää paloturvallisuutta. Palavaa tai kytevää jätemateriaalia ei saa laittaa keräysvälineisiin.