Haja-asutusalueen jätevedet

Viemäriverkostoon kuulumattomille kiinteistöillä on puhdistusvelvollisuus 

Ympäristösuojelulaissa on säädetty jätevesien yleinen puhdistusvelvollisuus kiinteistöille, joita ei ole liitetty yleiseen viemäriin. Uusien kiinteistöjen on täytettävä jätevesijärjestelmän vaatimukset.

Vapaa-ajan asunnon jätevesijärjestelmän mitoitus riippuu käytettävän veden määrästä ja laadusta. Yksinkertaisimmillaan saunamökin vedet imeytetään saunakaivon kautta maaperään. Tiski- ja keittiövesien käsittelyyn tarvitaan maapuhdistamo. Vapaa-ajan asuntoihin, joissa on esimerkiksi pesukone ja vesivessa tarvitaan vastaavat järjestelmät kuin vakituisessa asunnossa.

Vanhojen kiinteistöjen selvitettävä jätevesien käsittely

Kiinteistölle tulee tehdä selvitys jätevesiensä käsittelystä. Mikäli kiinteistössä ei ole vesikäymälää selvitys on pitänyt tehtävä 1.1.2008 mennessä. Asiakirjoja on säilytettävä kiinteistössä ja tarvittaessa esitettävä viranomaisille heidän sitä pyytäessä. Selvitykseen vaadittavien ohjeiden laadinnassa kannattaa kääntyä ammattilaisten puoleen. Me L&T:llä selvitämme määräykset ja muut jätevesikäsittelyyn liittyvät seikat sekä arvioimme mahdolliset muutostyöt.

Uudistus tehdään asetuksen ja perheen tarpeiden mukaiseksi

Lähes kaikki vesikäymälällisten kiinteistöjen järjestelmät vaativat uudistamista. Myös suuri osa vesikäymälättömistä kiinteistöistä vaatii toimenpiteitä. Jätevesijärjestelmän uudistaminen suunnitellaan selvittämällä kiinteistölle sopivat ja asetuksen mukaiset sekä perheelle parhaiten soveltuvat järjestelmät. Kun jätevesihuolto ja sen uusiminen mietityttää, niin lisätietoja saat L&T:ltä.

Järjestelmävaihtoehtoja:
· yksinkertainen maaperäkäsittely
· maasuodattamo
· maahanimeyttämö
· fosforinpoistolla tehostettu maasuodattamo
· maasuodattamo ja umpisäiliö käymälävesille
· umpisäiliö kaikille jätevesille
· pienpuhdistamo.

Jätevesijärjestelmät vaativat säännöllistä huoltoa

Säännöllisen toiminnan tarkkailun jälkeen yleisin huoltotoimi on esimerkiksi L&T:n loka-autolla tehtävä säiliön, kaivon tai sakkapesän tyhjennyspalvelut. Me ammattilaiset autamme normaalien huoltotöiden lisäksi viemäreiden kuvaamisessa ja putkien kunnon arvioimissa.



Lue lisää